Opiskeluohjeet

Biodiversiteettiverkoston kurssit ovat avoinna Itä-Suomen, Helsingin, Turun, Oulun ja Jyväskylän yliopistojen sekä Åbo Akademin opiskelijoille. Opintotarjonta on suunnattu pääsääntöisesti biologian, ympäristötieteen, maataloustieteen, metsätieteen ja maantieteen opiskelijoille.

Verkoston kurssitarjonnan kautta opiskelijoilla on mahdollisuus laajentaa osaamistaan biodiversiteettiteemoista sekä opiskella kursseja, joita ei ole tarjolla omassa yliopistossa. Kurssit ovat eritasoisia ja eri kohderyhmille suunnattuja ja niillä voi olla opiskelijamäärärajouksia, tarkemmat tiedot löytyvät Opinnot-sivuilta sekä sinne linkitetyistä yliopistojen opinto-oppaista.

Verkoston kurssit on tarkoitettu täydentämään opiskelijan omaa tutkintoa eikä niistä voi koostaa sivuainetta. Kumppaniyliopistoista suoritettavat kurssit eivät myöskään kuulu automaattisesti oman yliopiston opintokokonaisuuksiin, vaan opiskelijan on itse sovittava verkoston kautta suorittamiensa kurssien sisällyttämisestä tutkintoonsa olemalla yhteydessä omassa yliopistossa opintokokonaisuudesta vastaavan henkilöön (Hops-ohjaajaan).

Kursseille opinto-oikeuden hakeminen ja ilmoittautuminen tapahtuu kurssikohtaisesti. Opintoihin hakeminen edellyttää, että on opiskelijana jossakin yllämainituista yliopistoista, on keskustellut asiasta HOPS-ohjaajan kanssa ja käyttää hakemisessa yliopiston sähköpostiosoitetta.

Biodiversiteettikursseille opiskelemaan:

Opintotarjontaan tutustuminen: Etsi itseäsi kiinnostavat kurssit opintotarjonnasta Opinnot-sivulta.

Keskustelu HOPS-ohjaajan kanssa: Juttele HOPS-ohjaajasi kanssa ja varmista, että suunnittelemasi kurssit soveltuvat osaksi oman yliopistosi tutkintoa.

Opinto-oikeuden hakeminen: Hae opinto-oikeutta haluamillesi kursseille. Linkin hakulomakkeisiin löydät Opinnot-sivulta. Mikäli haluat hakea useammalle kurssille, hae opinto-oikeutta erikseen jokaiselle haluamallesi kurssille. Muista käyttää hakemuksessa yliopiston sähköpostiosoitetta. Puoltoa ei tarvitse pyytää kotiyliopiston opintohallinnosta.

Opinto-oikeuden saaminen: Opinto-oikeus myönnetään erikseen kullekin kurssille. Saat tiedon opinto-oikeuden myöntämisestä sähköisesti. Huomioi, että opinto-oikeuden saaminen tapahtuu vasta opinto-oikeuden hakemisen määräajan jälkeen.

Kurssi-ilmoittautuminen: Vahvista saamasi tunnukset ja ilmoittaudu kurssille kohdeyliopiston järjestelmässä määräaikaan mennessä.

Kurssin alkaminen: Ilmoittautumisajan päätyttyä saat tiedon kurssille pääsystä sekä ohjeet kurssin opiskeluun.

Kurssin opiskelu: Opiskele kurssi kurssin ohjeiden ja aikataulujen mukaisesti. Opetukseen ja opiskeluun liittyvissä kysymyksissä kurssin vastuuopettaja osaa auttaa sinua parhaiten.

Suoritusmerkintä: Opiskeltuasi kurssin saat siitä suoritusmerkinnän järjestävän yliopiston järjestelmään ja voit hakea suoritustiedon sisällyttämistä omaan tutkintoosi oman yliopistosi opintotietojärjestelmään kotiyliopistosi ohjeiden mukaisesti.

Alta löydät vastauksia yleisiin kysymyksiin

Miksi ristiinopiskelisin toisten yliopistojen kursseja?

  • Biodiversiteettikoulutusverkoston kautta voit täydentää omaa opintopolkuasi itseäsi kiinnostavilla sisällöillä toisten yliopistojen opintotarjonnasta.
  • Voit opiskella kursseja, joita omassa yliopistossasi ei järjestetä ja näin monipuolistaa osaamistasi.
  • Pääset tutustumaan toisten yliopistojen opiskelijoihin ja verkostoitumaan biodiversiteettiteemoihin liittyen.

 

Kuka voi opiskella Biodiversiteettikoulutusverkoston kursseja?

  • Voit opiskella kursseja ristiinopiskelemalla, jos
    • olet jonkin verkostoon kuuluvan yliopiston tutkinto-opiskelija
    • opiskelet soveltuvalla alalla ja kurssikuvauksessa kuvatut esitiedot ovat sinulla hallussa
    • kurssi soveltuu osaksi tutkintoasi (varmistettava omalta HOPS-ohjaajalta)

 

Mitä, jos en mahtunut haluamalleni kurssille?

  • Valitettavasti osalle kursseista voidaan ottaa vain rajattu määrä opiskelijoita, jolloin voi käydä niin, että kaikki halukkaat eivät mahdu mukaan. Mikäli et mahtunut mukaan kurssille, etsi kurssitarjonnasta jokin toinen itseäsi kiinnostava kurssi ja hae opinto-oikeutta sille.

 

Tarvitsen apua kurssin suorittamiseen liittyen

  • Ota yhteyttä kurssin vastuuopettajaan, joka osaa auttaa parhaiten.

Mitä opintoja opinto-oikeus koskee ja miten pitkään se on voimassa?

  • Opinto-oikeus koskee vain sitä kurssia, jolle olet opinto-oikeutta hakenut. Opinto-oikeutta tulee hakea erikseen jokaiselle kurssille.
  • Opinto-oikeus on voimassa kyseisen opintojakson suorittamiseen vaadittavan ajan.
  • Mikäli et ehdi suorittaa opintojaksoa kurssikuvauksen mukaisessa suoritusajassa, hae opinto-oikeutta uudelleen kyseiselle kurssille.

 

Sama kurssi järjestetään useammassa yliopistossa. Miten valitsen, mille kurssille ilmoittaudun?

  • Mikäli kurssi järjestetään omassa yliopistossasi, ilmoittaudu kurssille omaan yliopistoosi.
  • Mikäli kurssia ei järjestetä omassa yliopistossasi, voit valita, mille kurssille haluat hakea opinto-oikeutta.

 

Tarvitsen apua opinto-oikeuden hakemiseen, kursseille ilmoittautumiseen tai suoritusmerkinnän saamiseen liittyen?

  • Ota yhteyttä kohdeyliopiston opintohallintoon.
  • OPINTOHALLINNON YHTEYSTIEDOT:
    • Itä-Suomen yliopisto: Suvituuli Sormunen (suvituuli.sormunen@uef.fi)
    • Jyväskylän yliopisto: Marja Korhonen (marja.e.korhonen@jyu.fi)
    • Turun yliopisto: Opintoneuvojat (oposci@utu.fi)
    • Oulun yliopisto: Opintoneuvonta (study.science@oulu.fi)
    • Helsingin yliopisto: Opintotoimisto (viikki-student@helsinki.fi)
    • Åbo Akademi: Opintotoimisto (fnt-studieradgivare@abo.fi)
Takaisin sivun yläosaan